Rokkari, iskelmänikkari, viihdemuusikko, poliittinen laulaja, tv-toimittaja, hiihdonopettaja, poliitikko. Mikko Alatalo on ollut neljän vuosikymmenen ajan joviaali ilmiö usealla elämänalalla. Petri Nevalaisen kirjoittamassa Joviaali ilmiö – Tuntematon Mikko Alatalo (Helsinki-kirjat) Alatalo kertoo elämästään, urastaan ja välillä myrskyisästäkin yhteistyöstään Harri Rinteen ja Juice Leskisen kanssa.
Kiimingistä, Pohjoispohjanmaalta, kotoisin oleva Mikko Alatalo aloitti esiintymisen jo pikkupoikana. Hän tienasi rahat ensimmäiseen kitaraansa keräämällä jäkälää ja sai palkkion ensikeikastaan lihassa, hirven lihassa. Opiskeluaikanaan Tampereella hän tutustui Harri Rinteeseen ja Juice Leskiseen. Yhdessä he olivat mukana suomenkielisen rockin ensimmäisissä aalloissa 1970-luvun alussa. Myöhemmin keskustan kansanedustajaksi noussut Alatalo lauloi jo tuolloin myös yhteiskunnallisia protestilauluja, ajan hengen mukaisesti vasemmistolaisia. Myöhemmin hän palasi samoihin teemoihin Siirtomaa-Suomen lauluissa.
Välillä tv-toimittajan ura oli viedä miehen mennessään, mutta musiikki vei mennessään. Lopullinen käänne koko kansan Mikoksi tuli vuoden 1978 Syksyn sävel –kilpailussa, jonka hän voitti Vicky Lee –laululla (Alatalo-Rinne). Alatalo on yksin ja yhdessä Harri Rinteen kanssa kirjoittanut yhteensä 600 levytettyä laulua, joista monet ovat tuttuakin tutumpia: Maalaispoika oon, Hän hymyilee kuin lapsi, Yhdentoista virran maa, Ihmisen ikävä toisen luo, Känkkäränkkä…
Persoonana Alatalo on positiivinen jopa ärsyttävyyteen saakka. Nevalaisen teoksessa Alatalo kertoo myös elämänsä rankimmista vastoinkäymisistä ja laulajauransa aallonpohjasta 1990-luvulla, jolloin hän elätti itsensä muun muassa hiihdonopettajana.
Mikko Alatalon laajoihin haastatteluihin, arkistolähteisiin ja lukuisiin Alatalon läheisten ihmisten haastatteluihin perustuva Joviaali ilmiö – Tuntematon Mikko Alatalo on avoin, rohkea elämäkerta ja välitilinpäätös Mikko Alatalon huikean monipuolisesta urasta ja elämästä.
Mikko Alatalon 60-vuotisjuhlien alla julkaistaan samanaikaisesti kolme merkittävää Alatalon uraa läpivalaisevaa teosta: F-Kustannuksen nuottikirja Koko kansan Mikko – Parhaat laulut (Alatalo – Rinne), Alatalon kokoelmalevy Juhlalevy 60 Laulua (Busola) sekä Petri Nevalaisen kirjoittama elämäkertateos Joviaali ilmiö – Tuntematon Mikko Alatalo (Helsinki-kirjat).
”Mikko Alatalon albumi Yhdentoista virran maa on suomirockin komeimpia suorituksia kautta aikain.”
-EU:n talouskomissaari Olli Rehn
Haastattelupyynnöt ja Joviaaili ilmiön –teoksen lehdistökappalepyynnöt:
jan.erola@helsinkikirjat.fi / 040 506 4612 (mieluiten sähköpostitse)
Nuottikirjan ja juhlalevyn lehdistökappaleet sekä lisätiedot:
[Koko kansan Mikko – Parhaat laulut]
F-Kustannus Oy: Markkinointipäällikkö Pirjo Pohjavirta, puh. 020 743 9574, pirjo.pohjavirta@f-kustannus.fi
Kustannuspäällikkö Virpi Kari, puh. 020 743 9572, virpi.kari@f-kustannus.fi
[Juhlalevy 60 Laulua]
Pia Temisevä / PTPromotion / pia@ptpromotion.net / 0400 622 263


