Totuus lasten suusta

torstaina, 8. maaliskuuta 2012

Perheeseen syntyi pieni tyttövauva. Viisivuotias veli sanoi isälleen: ”Tästä ei sitten puhuta kylillä.” Suomalaisten lasten sutkautuksia ja oivalluksia on vihdoin koottu yhteen, teokseen Lasten suusta. Kirjassa on parhaimmisto APU-lehdessä yli 30 vuotta julkaistun, samannimisen palstan helmistä.

”4-vuotias Henry näki auton ikkunasta laitumella ruskeatäpläisiä lehmiä ja huudahti: – Katso, isä! Paikattuja lehmiä!”

Kuusitoistavuotias helsinkiläispoika Harry Valkila lähetti tarinan isoveljestään Henrystä Apu-lehden ensimmäiselle Lasten suusta -palstalle toukokuussa 1979. Tapaus oli sattunut jo 1960-luvun alussa, mutta Valkilan perheessä sille naureskeltiin silloin ja naureskellaan yhä. Nyt näistä suomalaislasten riemukkaista sutkautuksista ja oivalluksista on koottu hykerryttävä lukukokemus, jossa perheiden pienimmät pohtivat uskon asioita, liikennettä, ovat opintiellä, havainnoivat luonnon ihmeitä ja pallottelevat elämän perimmäisiä kysymyksiä.
Neronleimauksista kuuluu kiitos lapsille itselleen, mutta yhtä hyvin myös heidän vanhemmilleen, isovanhemmilleen, tädeille, sedille ja sisaruksille, jotka ovat kirjanneet kuolemattomuudet ylös ja lähettäneet julkaistavaksi ennen kuin ne unohtuvat. Jälkeenpäin jutuille on helppoa nauraa, vaikka lapsi on puheillaan saattanut aiheuttaa kiusallisia tilanteita.


Iina, 3, ihmetteli isänsä rintakarvoja ja tokaisi sitten: ”Minullekin kasvaa isona tissistä pitkät viikset.” Äiti Hämeenlinnasta, (51–52/1992)

Yhdeksänvuotias tytär oli lukenut kaiken koirista. Hänen tyttökoiransa piti viedä uroksen luo astutettavaksi, eikä tytärtä otettu mukaan. Isän palattua epäonnistuneelta reissulta tytär sanoi hyvin vihaisena: ”Minä arvasin, että isä ei tiedä parittelusta yhtään mitään.” Äiti VaIkeakoskelta (30/1983)

Matti, 3, oli mummilassa. Katsoimme televisiosta musiikkiohjelmaa, ja juontaja sanoi, että nyt laulaa Kaija Koo kappaleen
Kuka keksi rakkauden. Siihen Matti tokaisi:
– Eikö ne muka tiedä, Matti Nykänen tietenkin.
Mummi (51–52/2010)

Elisa: ”Isi, osaatko muuttaa kullan lyijyksi?”
Isä: ”Kannattaisi tehdä päinvastoin, kulta on arvokkaampaa kuin lyijy.”
Elisa: ”Ei kun lyijy on arvokkaampaa, ilman sitä meillä ei olisi ruokaa.”
Isä: ”?”
Elisa: ”Katsos, lyijystä tehdään lyijykyniä, joilla kirjoitetaan kauppalistoja!”

Arvostelukappalepyynnöt: Jan Erola/ jan.erola@helsinkikirjat.fi
LISÄTIETOJA & KANSIKUVA:  http://www.helsinkikirjat.fi/kirjat/lasten-suusta


Helsinki-kirjat on osa tarinankerrontaan erikoistunutta Yellow Film & TV yritysperhettä, johon kuuluvat myös Filmiteollisuus FINE Oy, Helsinki-filmi Oy, Funny Films Oy, Ten Years Production Oy, Story of… Oy, Story of Sports Oy, Yellow Affair Oy ja Mediastation Oy. Yellow film & TV on Suomen suurin itsenäinen elokuva- ja televisiotuotantoyhtiö.

Kommentoi