Stieg Larsson oli samaan aikaan taisteleva kollektivisti ja ehdoton individualisti. Mies joka ei pelännyt mitään. Uutuuskirja avaa tunnetun dekkaristin ja journalistin elämää.
”Stieg oli enemmän kuin dekkarinsa.” -Stieg Larssonin ystävä Mikael Ekman
Stieg Larssonin Millennium-trilogia tunnetaan nykyään lähes kaikkialla maailmassa. Larssonin luomat hahmot, taloustoimittaja Mikael ”Kalle” Blomkvist ja omalaatuinen tietokonehakkeri Lisbeth Salander, ovat ihmisille tuttuja paitsi Larssonin kirjoista, myös niiden pohjalta tehdyistä elokuvista. Mutta mies Millennium-trilogian takana on jäänyt tuntemattomammaksi.
Stieg Larsson (1954–2004) ei koskaan ehtinyt nähdä rikosromaaniensa nousua maailmankuuluisuuteen, vaikka hän itsekin enteili tulevaa menestystä.
”Stieg ei ehkä ollut tunnettu taloudellisesta neroudestaan. Hän oli lopettanut työt TT:ssä ja ihmettelin, kuinka hän pärjäisi taloudellisesti ja olisiko hänellä joitakin takuita tulevaisuuden varalta. Hän sanoi itsevarmasti, että hän kirjoittaisi pari dekkaria, jotka tekisivät hänestä multimiljonäärin”, kertoo Larssonin ystävä Mikael Ekman.
Larsson oli kuitenkin henkilönä paljon moniulotteisempi kuin usein tiedetäänkään. Hän oli journalisti ja vankkumaton idealisti, joka käsitteli kirjoituksissaan mm. ruotsalaista sekä kansainvälistä äärioikeistoa. Larssonin idealismia kuvaa hyvin se, että hän oli osallistumassa Grenadan vallankumoukseen ja seuraamassa Eritrean sisällissotaa – ilman että, hänen kollegansakaan tiesivät asiasta mitään.
Ruotsalainen toimittaja-kirjailija Jan-Erik Pettersson kuvaa teoksessaan Stieg Larsson – idealisti, journalisti ja kirjailija (Helsinki-kirjat 2011) Larssonia, miestä joka kulki omia polkujaan jo teini-ikäisestä asti. Jan-Erik Pettersson kertoo Stieg Larssonin kasvusta Västerbottenilla, kuinka hän jo varhaisteininä kiinnostui politiikasta. Pettersson kuvaa hänen kimurantit ensiaskeleensa journalismin maailmassa, hänen pitkät matkansa, väsymättömän kamppailunsa äärioikeistoa vastaan, rankan ja usein kiitosta vaille jääneet työnsä Expo-lehden parissa, hänen poliittiset kirjansa.
Eläessään tuntemattomaksi jääneen kirjailijan taustojen avautuminen tuo Mikael Blomkvistista ja Lisbeth Salanderista kertovat tarinat paljon kiehtovammiksi.
Stieg Larsson –elämäkerta kuvaa myös uskomattoman menestyksen saaneen Millenium-sarjan julkaisun taustoja, ja kuinka kirjat päätyivät lopulta maailmanvalloitukseen.
Jan-Erik Pettersson: Stieg Larsson – Idealisti, journalisti ja kirjailija
(Stieg Larsson – Journalisten, författaren, idealisten) Helsinki-kirjat 2011
Suomennos: Simo Liikanen
Kannen suunnittelu: Laura Noponen
ISBN 978-952-5874-33-4
Lk 99.1
ARVOSTELUKAPPALEET: eetu.alvik@helsinkikirjat.fi
LUKUNÄYTE: www.helsinkikirjat.fi/stieg-larsson-%E2%80%93-idealisti-journalisti-ja-kirjailija-lukunayte
JAN-ERIK PETTERSONIN KUVA: www.helsinkikirjat.fi/jan-erik-pettersson
STIEG LARSSON –KIRJAN KANSI: www.helsinkikirjat.fi/stieg-larsson-idealisti-journalisti-ja-kirjailija
Helsinki-kirjat on osa tarinankerrontaan erikoistunutta Yellow Film & TV yritysperhettä, johon kuuluvat myös Filmiteollisuus FINE Oy, Helsinki-filmi Oy, Funny Films Oy, Ten Years Production Oy, Story of… Oy, Story of Sports Oy, Yellow Affair Oy ja Mediastation Oy. Yellow film & TV on Suomen suurin itsenäinen elokuva- ja televisiotuotantoyhtiö.
Lisää aiheesta: The other side of Stieg Larsson, Financial Times, 11.3.2011


