“Mikä kirja on vaikuttanut Sinuun eniten ja miksi?
Moni kirja on tehnyt vaikutuksen ja yhtä monella tapaa kuin on kirjojakin, mutta yksi kohtaaminen muistuu mieleen. Hieman päälle parikymppisenä, vuonna 1994, asuin Berliinissä ja kävin Suomi-keskuksessa saunomassa. Keskuksessa oli myös pienikirjasto, josta lainasin kirjoja. Yksi näistä kirjoista oli Louis-Ferdinand Célinen Niin kauas kuin yötä riittää. Muistan yhä kuinka tulin kämpille ja aloin lukea.
(…) Suomalaisista suosikkini on ollut yksi ja sama jo parinkymmenen vuoden ajan: Juha Seppälä. Kukaan ei kirjoita yhtä hyvin. Ei kukaan eikä missään.” – Antti Tuomaisen rikosromaani Parantajan oikeudet on myyty 18 maahan, Sivuhuomautuksia, Jussi Lähde, 27.10.2011


