Miksi poliisi oli vähällä estää Paavo Nurmen olympiatulen sytyttämisen Helsingin kisoissa 1952? Miksi Cassius Clay heitti nyrkkeilykultansa Ohio-jokeen ja Carl Lewis hautasi 100 metrin kultamitalinsa maahan? Lasse Erolan Omituiset olympialaiset – kesäkisojen erikoisia sattumuksia (Helsinki-kirjat) vie lukijan aikamatkalle, jonka jälkeen ei enää seuraa olympiakisoja, kuten ennen.
Oli vähällä, ettei suomalaisten palvoma Paavo Nurmi olisikaan päässyt sytyttämään olympiatulta Helsingissä 1952, sillä virkaintoinen poliisi pysäytti häntä kuljettaneen auton matkalla Stadionille. Olympialaisten historia on täynnä uskomattomia sattumuksia, kuten Lasse Virénin kaduttu maailmanennätysjuoksu Münchenin 10 000 metrillä. Virén ei suinkaan ollut ensimmäinen suomalainen kultamitalistijuoksija, joka nousi voittoon kaaduttuaan ensin alkutaipaleella. Pariisin kisoissa 1924 Ville Ritola sukelsi 3000 metrin estejuoksun ensimmäisellä kierroksella vesihaudan pohjalle, mutta ylitti silti maaliviivan ensimmäisenä.
Lasse Erola kertoo muun muassa, kuinka tallinnalaisesta Erika Salumäestä tuli itsenäistymisen kynnyksellä virolaisten kansallissankari hänen voitettuaan pyöräilyn eräajon Soulin kisoissa 1988. Salumäelle luvattiin paitsi omakotitalo, myös ilmaiset perunat hänen elämänsä loppuun saakka. Värikkäistä otteistaan kuuluisaksi tullut Pertti Purhonen puolestaan lupasi ennen Tokion olympiakisoja Suomen televisiossa, että hän kävelee kotiin ellei tuo kisoista mitalia. 22-vuotias Purhonen nyrkkeili välisarjassa pronssia ja saattoi palata muun joukkueen mukana Japanista lentokoneella.
Cassius Clay heitti Rooman olympiakisoissa 1960 voittamansa kultamitalin Ohio-jokeen petyttyään sitkeisiin rotuennakkoluuloihin kotiinpaluunsa jälkeen. Carl Lewis puolestaan hautasi 100 metrin kultamitalinsa maahan kuolleen isänsä muistoksi. Ihailtujen urheilusaavutusten takaa löytyy usein erikoisia, dramaattisia, jopa uskomattomia tarinoita.
Lasse Erola (s. 1946) on pitkän linjan tietokirjailija ja sanomalehtitoimittaja. Hän on työskennellyt Etelä-Suomen Sanomissa, Turun Sanomissa ja Ilta-Sanomissa. Erola on kirjoittanut muun muassa teokset Rakkauden sävel – Iskelmän kulta-ajan naistähdet, Keke Rosbergin elämä ja ajot, Olavi Virta ja hänen maailmansa, Maailmanmestari Tommi Mäkinen sekä Formula 1-tietosanakirja.
ARVOSTELUKAPPALEET: eetu.alvik@helsinkikirjat.fi
HAASTATTELUPYYNNÖT: jan.erola@helsinkikirjat.fi / 040 5064612
KUVA LASSE EROLASTA: www.helsinkikirjat.fi/lasse-erola-kuvia
KANSIKUVAT OLYMPIA-KIRJASTA: www.helsinkikirjat.fi/omituiset-olympialaiset-kesakisojen-erikoisia-sattumuksia
Helsinki-kirjat on osa tarinankerrontaan erikoistunutta Yellow Film & TV yritysperhettä, johon kuuluvat myös Filmiteollisuus FINE Oy, Helsinki-filmi Oy, Funny Films Oy, Ten Years Production Oy, Story of… Oy, Story of Sports Oy ja Mediastation Oy. Yellow film & TV on Suomen suurin itsenäinen elokuva- ja televisiotuotantoyhtiö.


