Jopa alkoholiongelmiin puututaan nykyään työpaikoilla, mutta sukupuoleen kohdistuvasta syrjinnästä vaietaan edelleen. Krista Kinnusen toimittama teos Miesten kanssa duunissa – Naisten kertomuksia työelämän syrjinnästä nostaa nyt kissan pöydällä. Liki kolmekymmentä naista kertoo kirjassa oman syrjintäkokemuksensa.
”Jo varhain selvisi, että uuden mieskollegan kanssa ei auta jäädä kahden kesken.”
Mitä on tasa-arvo työelämässä 2010-luvun Suomessa? Elämme käsityksessä, että Suomi on tasa-arvon mallimaa. Miehet ja naiset elävät työpaikoillaan kuitenkin hyvin erilaisissa maailmoissa. Tähän teokseen on koottu naisten omakohtaisia kokemuksia työelämästä miesten kanssa. Syrjintäkokemuksista emme yleensä kuule kuin pienen piirin kahvipöytäkeskusteluissa, sillä niitä ei tohdita kertoa, monesta syystä.
”Sut palkattiin tänne vaan sun tissien takia.”
Nyt naiset kertovat arjen kiusaamisesta, syrjinnästä ja sovinismista työpaikoilla – miespuolisten esimiestensä tai kollegojensa epäasiallisesta käyttäytymisestä, jonka yhä sallitaan jatkuvan. Tarinat kertovat naisten mielipiteiden ja osaamisen vähättelystä työyhteisössä, kuinka heidät sivuutetaan tiedonkulussa, päätöksiä tehtäessä sekä ura- ja palkanylennyksissä. Moni teoksen kertojista on joutunut hautaamaan toiveensa uralla etenemisestä, vaihtamaan työpaikkaa tai jäämään sairauslomalle epäasiallisen kohtelun vuoksi. Tästä henkisestä väkivallasta on nyt korkea aika puhua.
Suuri osa kirjan syrjintätarinoista on Me Naiset -lehden kirjoituskilpailuun osallistuneiden lukijoiden omakohtaisia kokemuksia työelämästä.
”Päätin nostaa kissan pöydälle heti seuraavana päivänä, kuten sitten teinkin.
Arvostelukappalepyynnöt: eetu.alvik@helsinkikirjat.fi
Haastattelupyynnöt: Jan Erola / 040-5064612
Kannen suunnittelija: Laura Noponen
ISBN 978-952-5874-84-6 (nidottu)
Kannen kuva: http://www.helsinkikirjat.fi/kirjat/miesten-kanssa-duunissa
Kuvia Krista Kinnusesta: http://www.helsinkikirjat.fi/krista-kinnunen-kuvia
Helsinki-kirjat on osa tarinankerrontaan erikoistunutta Yellow Film & TV yritysperhettä, johon kuuluvat myös Filmiteollisuus FINE Oy, Helsinki-filmi Oy, Funny Films Oy, Ten Years Production Oy, Story of… Oy, Story of Sports Oy ja Mediastation Oy. Yellow film & TV on Suomen suurin itsenäinen elokuva- ja televisiotuotantoyhtiö.


