Monialataiteilija Vesa-Matti Loirista vihdoin kirja

maanantaina, 24. toukokuuta 2010

Koko kansan rakastaman monialataiteilijan tarina ilmestyy nyt vihdoin kirjana. Petri Nevalainen on koonnut teoksensa Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri (Helsinki-kirjat) lukemattomista haastatteluista ja kirjallisista sirpaletiedoista. Henkilökuva on kattava läpileikkaus aikamme merkittävimmän viihdetaiteilijan urasta ja elämästä.

”Veskun urallaan tekemät hahmot eivät synny sattumalta, vaan niillä on usein syvä syntyhistoria, joka on vaatinut näyttelijältä pitkän matkan kulkemisen.” –Kalle Holmberg

Petri Nevalaisen kirjoittama Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri on ensimmäinen Loiriin keskittyvä kirja. ”Aihepiiri on hänen lahjakkuutensa, aktiivisuutensa ja pitkän uransa vuoksi niin laaja, että yksi teos on kokonaisuuden rinnalla mitätön mitta. Haaste on melkoinen”, Nevalainen kertoo. Hänen teoksensa piirtää eheän kuvan Loirin herkän taiteiljauran kehittymistä Pojat-elokuvan lapsitähdestä teatterikouluun, Lapualaisoopperan upeaksi Vihtori Kosolaksi ja lopulta koko kansan näyttelijä-laulajaksi. ”Mielestäni on tärkeää, että Loirin kulkema matka taustoineen saadaan edes pääpiirteissään yksiin kansiin.”

Vesa-Matti Loirista on olemassa pilvin pimein tietoa eri lähteissä, mutta faktat yhdistävä kokonaisesitys hänen elämästään on tähän asti puuttunut. Loiri on itse antanut vuosien varrella lukuisia laajoja haastatteluja niin lehdille, radioon kuin televisioonkin. Nevalainen on näiden ohella hyödyntänyt myös Loiria eri elämänvaiheissa lähellä olleiden muistelmateoksia sekä tehnyt lukuisia omia aikalaishaastatteluja. ”Ihminen, joka taitaa komiikan ja tragiikan näyttämöllä ja valkokankaalla, laulaa, soittaa ja vielä urheilee korkealla tasolla, on harvinaisuus”, Nevalainen kuvaa. ”Ainakaan Suomessa hänenlaisiaan ei ole muita. Ehkä ei edes koko maailmassa.” Loiri heittää myös aikamoisen haasteen sellaisille moniottelijoille, jotka pyrkivät hänen jalanjäljilleen. ”Hänen tekemisistään punoutuu sen sortin verkosto, että siinä kyllä riittää puitavaa tämän kirjan jälkeenkin Loirista kiinnostuneille kirjoittajille, dokumentaristeille ja tutkijoille”, Nevalainen sanoo.

Aiemmin muun muassa Tauno Palosta ja Kimi Räikkösestä teokset kirjoittaneen tietokirjailija Nevalaisen Loiri-kirja on niin kutsuttu auktorisoimaton henkilökuva, eli Vesa-Matti Loiri ei ole osallistunut teoksen kirjoittamiseen. Loiriin oltiin toki yhteydessä hänen asianhoitajiensa kautta heti hankkeen alussa vuonna 2009. ”Esitimme kustantajani kanssa Loirille kirjan otsikon mukaisen kysymyksen ‘Saiskos pluvan?’ pyytäen häntä osallistumaan tämän kirjan tekemiseen. Saimme lopulta pakit, mutta kysymys päätyi kirjan nimeksi”, Nevalainen kertoo muutaman kuukauden jatkuneesta epätietoisuudesta.

Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri -teokseen on haastateltu muun muassa Kalle Holmbergia, Vexi Salmea, Jukka Virtasta, Kirsti Wallasvaaraa sekä Pojat-elokuvassa näytellyttä Klaus-Olavi ”Uti” Sauriota. Teos keskittyy Loirin poikkeuksellisen laajaan ja monialaiseen taiteilijauran kuvaukseen ja analysointiin.

Auktorisoimattomista elämäkerroista sanottua:

”Kukaan ei ole koskaan esittänyt, että lehtien henkilöjuttuihin tarvittaisiin kohteen lupa. Sitä pidettäisiin mielettömänä. Samalla tavalla auktorisoimaton elämäkerta tai henkilökuva liikkuu täysin luvallisilla vesillä.”
-Jari Tervo, kolumni Elämäkerta, YLE Puhe ja Uusi Suomi 21.5.2010
(www.uusisuomi.fi/nakokulmat/jaritervo/elamakerta)

Petri Nevalainen (s.1962) on tietokirjailija ja toimittaja. Hän on kirjoittanut muun muassa Tauno Palon, Pekka Pohjolan ja Kimi Räikkösen elämäkerrat sekä Suomirockin tiekartan.

Nevalainen on toiminut myös aikakauslehti Kampanjan päätoimittajana, Valittujen Palojen toimitussihteerinä sekä työskennellyt Lontoossa Britannian yleisradioyhtiö BBC:n palveluksessa. Hän on juontanut ja toimittanut Palaneen Käry –ajankohtaisohjelmaa televisiossa. Koulutukseltaan Nevalainen on filosofian maisteri.

Saiskos pluvan, Vesa-Matti LoiriPetri Nevalainen: Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri
ISBN 978-952-5874-04-4
Kannen suunnittelu Laura Noponen

LISÄTIETOJA: www.helsinkikirjat.fi
HAASTATTELUPYYNNÖT: Kustantaja Jan Erola / Helsinki-kirjat Oy / +358 40 5064612 / jan.erola@helsinkikirjat.fi
ARVOSTELUKAPPALEPYYNNÖT: Eetu Alvik / eetu.alvik@helsinkikirjat.fi
KUVAT PETRI NEVALAISESTA: www.helsinkikirjat.fi/petri-nevalainen-kuvia (kuvat Riku Isohella, vapaa käyttöoikeus, kuvaaja mainittava)
KANSIKUVA: www.helsinkikirjat.fi/saiskos-pluvan-vesa-matti-loiri (Kannen suunnittelu Laura Noponen)

Helsinki-kirjat Oy on osa Yellow Film & TV-konsernia, joka on Suomen suurin itsenäinen tuotantoyhtiö. Funny Films Oy, Helsinki-filmi Oy, Filmiteollisuus Fine Oy, Ten Years Productions Oy, Filmiteollisuus Fine-Mediastation Oy sekä Yellow Affair Oy kuuluvat samaan yritysryppääseen.


Kommentoi