Macmillan voitti huutokaupan Antti Tuomaisen Parantaja-kirjan käännösoikeuksista Yhdysvalloissa

perjantaina, 27. toukokuuta 2011

Vuoden johtolanka –palkinnon helmikuussa saanut Antti Tuomaisen rikosromaani Parantaja on nyt myyty 12 maahan. Neljän kustantajan huutokaupan Yhdysvaltain-käännösoikeuksista voitti Macmillan-kustantamoon kuuluva Henry Holt, jonka listoilla ovat myös Paul Auster, Sue Grafton, Siri Hustvedt, Robert Frost ,Kurt Vonnegut ja Norman Mailer.

Lontoon kirjamessuilla pohjoismaiseksi kirjailmiöksi noussut Antti Tuomaisen (s.1971) rikosromaani Parantaja jatkaa maailmanvalloitustaan. Perinteisesti erittäin haastavilla Amerikan vientimarkkinoilla Tuomaisen kirjan käännösoikeuksista syntyi huutokauppa, johon osallistui neljä yhdysvaltalaiskustantamoa. Voiton vei eräs maan vanhimpiin kuuluva kustantamo Henry Holt, joka on osa kustantamojätti Macmillania. Kirja amerikkalaiskäännöksen on määrä ilmestyä syksyllä 2012.

Parantajan käännösoikeudet siirtyivät Tuomaisen suomalaisen kustantajan, Helsinki-kirjojen aloitteesta huhtikuussa, vain paria viikkoa ennen Lontoon kirjamessuja ruotsalaiselle huippuagentuurille, Salomonsson Agencylle. Messuilla kävi suomalaisittain poikkeuksellinen kuhina Helsinki-kirjojen alun perin syksyllä 2010 julkaistun Parantajan ympärillä.

Tuomaisen brittiläinen kustantaja on nyt Random Houseen kuuluva Harvill Secker, joka julkaisee myös Jo Nesbøn ja Henning Mankelin tuotantoa. Saksassa Parantajan käännösoikeuden sai Dennis Lehanen, James Ellroyn ja Liza Marklundin julkaisija Ullstein, Hollannissa Bruna, Espanjassa Random Houseen kuuluva Mondadori, Tanskassa Moldryk, Kroatiassa Znanje, Islannissa Forlagid, Puolassa Albatros, Romaniassa Trei ja Ruotsissa Bonnieriin kuuluva Forum. Peräti kuusi italialaista kustantamoa kilpaili Parantajasta, ja voittajaksi valikoitui Einaudi.

Salomonsson Agencyn Szilvia Molnarin mukaan neuvottelut Ranskan-oikeuksista ovat parhaillaan käynnissä, ja muitakin maita on vielä luvassa. Molnar iloitsee erityisesti Tuomaisen uudesta amerikkalaiskustantamosta: ”Henry Holtilla on vahva rikoskirjallisuuden lista ja arvostettu korkeakirjallinen perinne, joka sopii täydellisesti Antti Tuomaiselle”, Molnar sanoo. ”Meillä on Salomonsson Agencyssa suuri ilo olla jälleen viemässä suomalaista kirjailijaa maailmankartalle.”

Salomonsson Agency edustaa Tuomaisen lisäksi myös kahta muuta suomalaista kirjailijaa, Sofi Oksasta ja Monika Fagerholmia. Muita ruotsalaisagentuurin edustamia kirjailijoita ovat muun muassa Jo Nesbø , Jan Guillou, Anne Holt, Liza Marklund, Leif GW Persson ja Karolina Ramqvist, jonka teoksen Tyttöystävä Helsinki-kirjat julkaisi maaliskuussa 2011.

Myös Tuomaisen suomalainen kustantaja Jan Erola on ylpeä Tuomaisesta ja hänen kansainvälisestä menestyksestään. ”Parantajan eteneminen maailmalla on ollut nopeaa ja ilmiömäistä. Siitä on varmasti kiittäminen paitsi itse kirjailijaa ja Salomonsson Agencya, myös erityisesti Sofi Oksasta ja Puhdistusta, jotka ovat toimineet upeana kansainvälistymisen ladunavaajana muullekin suomalaiselle laatukirjaillisuudelle”, Erola toteaa. ”Olemme äärimmäisen onnellisia Antti Tuomaisen puolesta.”

Tuomaiselta ilmestyy kesällä 33-osainen jatkosarjakertomus 15 sanomalehdessä, muun muassa Aamulehdessä, Kalevassa, Ilkassa ja Hämeen Sanomissa. Kirjakaupoista saatavilla on pokkariversio Tuomaisen toisesta rikosromaanista Veljeni vartija sekä Johtolanka-juhlapainos Parantajasta.


ParantajaPARANTAJAN ULKOMAISET KUSTANTAJAT (tilanne 26.5.2011)

Espanja, Random Houseen kuuluva Mondadori (www.randomhousemondadori.es)
Hollanti
, Bruna (www.bruna.nl)
Islanti
, Forlagid (www.jpv.is)
Iso-Britannia ja Kansainyhteisö, Random Houseen kuuluva Harvill Secker (www.vintage-books.co.uk/about-us/harvill-secker)
Italia, Einaudi (www.einaudi.it)
Kroatia, Znanje (www.znanje.hr)
Puola, Albatros
Romania, Trei (www.edituratrei.ro)
Ruotsi,Bonnieriin kuuluva Forum (www.forum.se)
Saksa, Ullstein (www.ullsteinbuchverlage.de)
Tanska, Modtryk (www.modtryk.dk)
Yhdysvallat, Macmillaniin kuuluva Henry Holt (us.macmillan.com/henryholt.aspx)

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot käännössopimuksiin liittyvissä asiossa: Szilvia Molnar, Salomonsson Agency (kielinä englanti tai ruotsi)

Tel: +46 (0)8 22 32 11
Cell: +46 (0)739 03 19 17
Email: szilvia@salomonssonagency.com


Antti Tuomaisen haastattalupyynnöt: kustantaja Jan Erola, Helsinki-kirjat jan.erola@helsinkikirjat.fi / 040-5064612

LINKKEJÄ:
www.helsinkikirjat.fi
http://www.helsinkikirjat.fi/antti-tuomainen
www.salomonssonagency.se

KUVIA ANTTI TUOMAISESTA: www.helsinkikirjat.fi/antti-tuomainen-kuvia

Helsinki-kirjat on osa tarinankerrontaan erikoistunutta Yellow Film & TV:n yritysperhettä, johon kuuluvat myös Filmiteollisuus FINE Oy, Helsinki-filmi Oy, Funny Films Oy, Ten Years Production Oy, Story of… Oy, Story of Sports Oy, Yellow Affair Oy ja Mediastation Oy. Yellow film & TV on Suomen suurin itsenäinen elokuva- ja televisiotuotantoyhtiö.



Kommentoi