Aino Kontula: Opettajan selviytymisoppi – Vinkkejä vanhemmille
ISBN: 978-952-5874-21-1
Esiselitys
Olen kirjoittanut tämän opettajan selviämisopin vilpittömin mielin ja pitkällä subjektiivisella kokemuksella. Meidän perhe on opettajien perhe. Olen opettanut yli kolmekymmentä vuotta noin tuhannen oppilaan peruskoulussa (kaupungin ainoassa) biologiaa ja maantietoa, kansalaistaitoa, uskontoa ja elämänkatsomustietoa. Olen toiminut toistakymmentä vuotta käräjäoikeuden lautamiehenä ja saanut myös siinä työssä seurata opetukseni ja kasvatustyöni tuloksia.
Kohtaamiset istuntosalissa oppilaitteni kanssa ovat aina olleet molemminpuolinen yllätys.
Mies on opettanut lukiossa, työväenopistossa ja peruskoulussa ruotsia, englantia ja italiaa. Poika on laaja-alainen erityisopettaja ja opettaa peruskoulussa sekä työväenopistossa teknistä työtä, kuvaamataitoa ja liikuntaa. Pojan avokumppani opettaa peruskoulussa tekstiilityötä ja liikuntaa.
Muut peruskoulun tärkeät aineet, kuten kotitalous, äidinkieli, matematiikka, kemia, fysiikka,
historia ja musiikki ovat meidän opettajaperheelle vieraita oppiaineita, vaikka satunnaisia
viransijaisuuksia olen joutunut hoitamaan rehtorin määräyksestä. Musiikki on ollut vaikeinta
– ja poikien liikunta. Enkä erityisemmin voi väittää nauttineeni myöskään tarkkailun
(erityiskasvatuksen) oppitunneista. Tosin poikani väittää, että erityiskasvatuksen tunnit
ovat koulupäivän huippuja, koska oppilaat ovat äärimmäisen kiinnostuneita tekniikasta ja tietävät paljon. He ovat valmistaneet tunneilla kitaroita ja korjanneet pyöriä ja moottoreita.
Oppitunnit ovat aina loppuneet kesken. Kummityttöni on pohjoismaiden ainoa koulukirjailija, joka työskentelee kahtena päivänä viikossa turkulaisessa erityiskoulussa. Hänen työhönsä kuuluu erityisoppilaiden itseilmaisun, kirjoittamisen ja lukemisen kehittäminen. Tätä upeaa kokeilua rahoittaa Opetushallitus. Olen seurannut etäältä hänen työtään haasteellisten lasten kanssa ja heidän integroimistaan (sopeuttamistaan) normaaliopetukseen. Hänen työnsä on sitä vaikeinta opettajan työtä eli lapsen itsetunnon ja osaamisen kasvattamista.
Eikä hän ole edes opettaja, hän on kirjailija. Joskus mietin, taipuisimmeko me opetuksen ammattilaiset oppiennätyksinemme edes sietämään sitä koulupäivien kaaosta ja sotkua, jossa luovuuden määrää ei voi kellolla hinnoitella. Uskon, että uusi opettajasukupolvi pystyy.
Perheen yhdeksän- ja kahdeksanvuotiaat tytöt käyvät peruskoulua ja pohtivat jo nyt, mitä
heistä isona tulee. Suosikkiammatteja ovat eläinlääkäri, taiteilija ja opettaja. Näyttää siis todennäköiseltä, että opettajaperheen opettajuus saattaa jatkua pitkälle myös tällä vuosituhannella.
Rakkaassa koulukaupungissani Raisiossa
keväällä vuonna 2010
Aino Kontula, FM
(ei tarkoita frekvenssimodulointia),
herastuomari
[...]
Opettajatyyppejä
Muistan lahnan, pytyn, taskumatin, gestapon ja pusuhuulen nauriin muistan, rasvapommin,
kauniin marilynin, juudas karaoken räkäsämpylän ja peruukin. Kaikki rakkaat kollegat, jotkut
ovat jo kuolleet, toisilla vielä suu käy.
1. Minä
”Ai sinä olet tuollainen diaopettaja, näytät joka tunti kuvia ja pompit innoissasi, paasaat ja annat
meidän vaikka nukkua, et huomaa ikinä tuntihäiriöitä.”
”Odotas kun marraskuu tulee”, mutisen itsekseni,
”kaamos ja räntäiset päivät.
Silloin minä vajoan kateederini taakse kuin aurinko ja huudan: Työkirjat esiin ja aukaistaan
sivut viisikymmentä viiva sata. Täytätte tyhjiä kohtia koko tunnin, ehdottomasti hiirenhiljaa
ja itseksenne. Ei kurkita naapurin työkirjasta vastauksia. Ja kaikki se, mitä ette tällä tunnilla
ehdi tehdä, sen kaiken teette valmiiksi kotona!”
Millainen on hyvä opettaja?
En tiedä.
On kymmeniä hyviä opettajatyyppejä. On toinen mokoma vähemmän hyviä ja myös niitä,
joiden ei pitäisi olla lainkaan opettajia – joko omasta mielestään tai lähinnä oppilaitten
mielestä.
2. Suosikkiopettaja (nainen)
Kaikki oppilaat, rehtori ja miesopettajat rakastavat häntä. Hän saa joulujuhlissa ja kevätjuhlissa
niin paljon lahjoja ja kukkia, ettei pysty kantamaan niitä autolleen ilman apuvoimia.
Hän on jonkin sortin hössö ja avoin höpöttäjäluonne. Suosikki on aina nuorekkaasti
ja kivasti pukeutunut, iloinen ihminen, jonka suupielet eivät ikinä roiku, henki ei haise eikä
tukka hapsota. Hohhoijaa. Mahtaa olla rasittavaa olla niin suosittu opettaja.
Älä turhaan pyri oppilaitten suosioon, sillä siihen ei voi menestyksellisesti pyrkiä. Ole vain
oma itsesi, suosio lankeaa joskus osaksesi – jos lankeaa.
3. Suosikkiopettaja (mies)
Kaikki oppilaat rakastavat häntä, samoin naisopettajat.
Hän on mahdottoman kiltti opettaja, mutta saa joulujuhlissa ja kevätjuhlissa vähemmän lahjoja kuin edellinen. Tytöt muistavat suosikkiaan sydänkorteilla ja pojat pulloilla. Joskus hän saa t-paidan, jossa on logo, jota ei kehtaa näyttää kotona. Oppilaat pompottavat ja karkailevat hänen oppitunneiltaan. Hän uskoo ja jaksaa aina kuunnella jokaista loputonta seli seli selitystä.
4. Epäsuosikki (ämmä tai äijä)
Hän ei saa jouluna eikä keväällä oppilailta kukkia eikä lahjoja, koska on erittäin asiallinen ja
etäinen oppilailleen. Hän käyttää samaa jakkupukua tai villapaitaa elokuusta jouluun. Joululoman jälkeen opettajan asu vaihtuu toiseen jakkupukuun ja toiseen villapaitaan. Tämä opettaja ei turhaan vaatteilla ja meikeillä koreile, mutta hän on erittäin pätevä opettaja, jolla on
uskollinen mutta melko harvalukuinen ihailijakuntansa.
5. Tehopakkaus
Tässä on kysymyksessä jonkinmoinen opettajan ja kopiokoneen risteytys. Oppikirjat eivät
riitä hänelle ikinä. Hän rakastaa kalvoja ja lisämonisteita ja syytää niitä mapeistaan ja kansioistaan ainakin neljät–viidet joka tunti oppilaittensa kauhuksi. Tehopakkauksen opetus
on taukoamatonta tykkitulta, ja hän artikuloi selvästi ja niin kovaa, että naapuriluokkakin
voi seurata hänen opetustaan.
Luokan kaapissa on kymmenen vuoden tarve vihkoja, kyniä, kumeja, tusseja (osa jo kuivuneita)
ja viivaimia siltä varalta, että kunta alkaisi taas säästää ja leikata koulutarvikkeista.
Tehopakkaus pitää vaikeita kokeita ja odottaa oppilailtaan noin satasivuisia tutkielmia.
Hän on liian tehokas opettajaksi, mutta ei kelpaa mihinkään muuhun.
6. Taiteilija
Taiteilijan tarvikkeet ovat aina kateissa, samoin oppilaat ja luokkatilat ovat säännöllisesti hukassa. Hänen koulukassinsa pohjalta löytyy liiskaantuneita ammattikoulun myymälästä ostettuja ruokia, lasagnea ja piirakoita. Taiteilijan jokainen koulupäivä on täynnä dramaattisia
väärinkäsityksiä, ja siitä syystä hän myöhästelee aina tunneiltaan ja unohtaa joskus kokonaan
oppilaansa. Hän on aito boheemi, joka ei ymmärrä mistään rehtorin ohjeista eikä lukujärjestyksistä yhtään mitään, mutta se ei häntä stressaa. Kyllä koulupäivä kuljettaa.
Hän on kadehdittavan huoleton ihminen ja opettaja.
7. Perfektionisti
Hän vaatii itseltään aina eniten, koska hänellä on oikeassa olemisen pakko. Hän suunnittelee
kouluvuotensa ja jokaisen koulupäivänsä yksityiskohtia myöten: klo 10.45 pistäydyn vessassa
kampaamassa hiukseni, klo 13.15 pistäydyn tarkistamassa hiustilanteen ja sen jälkeen
juon kupin mustaa kahvia yhden sokeripalan kera.
Hän on äärimmäisen tarkka, siis pikkutarkka, ja osaa ulkoa kaikki ammattiyhdistysasiat
ja aineensa oppisisällöt ja seuraa niiden muutoksia pilkun tarkkuudella. Tämä opettaja
ei pinnaa ikinä mistään ja raahautuu kouluun vaikka kuolleena.
Hän ei hyväksy työjärjestykseensä mitään muutoksia ja haluaa aloittaa koulupäivänsä
aina samaan aikaan – ja myös lopettaa. Iltaisin hän lenkkeilee sekuntikellon tarkkuudella ja ui
noin viisituhattaviisisataaviisikymmentäviisi metriä viikossa. Hänellä on raju migreeni perjantai-illasta klo 17.05 sunnuntai-iltaan klo 21.05, mutta hän iloitsee siitä, että särky noudattaa aikataulua.
8. Lumeperfektionisti
9. Marilyn
10. Tanttaope (yleensä nainen)
11. Natsiope
12. Hienostorouva
13. Senioriope
14. Vääpeli
15. Mielinkieli
16. Urputtaja
17. Casanova
18. Vain töissä täällä
19. Sairas
20. Tekosairas
21. Äitityyppi
22. Hän, jonka ei pitäisi olla opettaja
Olen kirjoittanut tämän opettajan selviämisopin
vilpittömin mielin ja pitkällä subjektiivisella
kokemuksella.
Meidän perhe on opettajien perhe. Olen
opettanut yli kolmekymmentä vuotta noin tuhannen
oppilaan peruskoulussa (kaupungin
ainoassa) biologiaa ja maantietoa, kansalaistaitoa,
uskontoa ja elämänkatsomustietoa. Olen
toiminut toistakymmentä vuotta käräjäoikeuden
lautamiehenä ja saanut myös siinä työssä
seurata opetukseni ja kasvatustyöni tuloksia.
Kohtaamiset istuntosalissa oppilaitteni kanssa
ovat aina olleet molemminpuolinen yllätys.
Mies on opettanut lukiossa, työväenopistossa
ja peruskoulussa ruotsia, englantia ja italiaa.
Poika on laaja-alainen erityisopettaja ja opettaa
peruskoulussa sekä työväenopistossa teknistä
työtä, kuvaamataitoa ja liikuntaa. Pojan avo6
kumppani opettaa peruskoulussa tekstiilityötä
ja liikuntaa.
Muut peruskoulun tärkeät aineet, kuten kotitalous,
äidinkieli, matematiikka, kemia, fysiikka,
historia ja musiikki ovat meidän opettajaperheelle
vieraita oppiaineita, vaikka satunnaisia
viransijaisuuksia olen joutunut hoitamaan
rehtorin määräyksestä. Musiikki on ollut vaikeinta
– ja poikien liikunta. Enkä erityisemmin
voi väittää nauttineeni myöskään tarkkailun
(erityiskasvatuksen) oppitunneista. Tosin
poikani väittää, että erityiskasvatuksen tunnit
ovat koulupäivän huippuja, koska oppilaat ovat
äärimmäisen kiinnostuneita tekniikasta ja tietävät
paljon. He ovat valmistaneet tunneilla
kitaroita ja korjanneet pyöriä ja moottoreita.
Oppitunnit ovat aina loppuneet kesken.
Kummityttöni on pohjoismaiden ainoa
koulukirjailija, joka työskentelee kahtena päivänä
viikossa turkulaisessa erityiskoulussa. Hänen
työhönsä kuuluu erityisoppilaiden itseilmaisun,
kirjoittamisen ja lukemisen kehittäminen.
Tätä upeaa kokeilua rahoittaa Opetushallitus.
Olen seurannut etäältä hänen työtään
haasteellisten lasten kanssa ja heidän integroimistaan
(sopeuttamistaan) normaaliopetukseen.
Hänen työnsä on sitä vaikeinta opettajan työtä
eli lapsen itsetunnon ja osaamisen kasvattamista.
7
Eikä hän ole edes opettaja, hän on kirjailija.
Joskus mietin, taipuisimmeko me opetuksen ammattilaiset
oppiennätyksinemme edes sietämään
sitä koulupäivien kaaosta ja sotkua, jossa luovuuden
määrää ei voi kellolla hinnoitella. Uskon,
että uusi opettajasukupolvi pystyy.
Perheen yhdeksän- ja kahdeksanvuotiaat tytöt
käyvät peruskoulua ja pohtivat jo nyt, mitä
heistä isona tulee. Suosikkiammatteja ovat
eläinlääkäri, taiteilija ja opettaja.
Näyttää siis todennäköiseltä, että opettajaperheen
opettajuus saattaa jatkua pitkälle myös
tällä vuosituhannella.
Rakkaassa koulukaupungissani Raisiossa
keväällä vuonna 2010
Aino Kontula, FM
(ei tarkoita frekvenssimodulointia),
herastuomari
Esiselitys
Olen kirjoittanut tämän opettajan selviämisopin
vilpittömin mielin ja pitkällä subjektiivisella
kokemuksella.
Meidän perhe on opettajien perhe. Olen
opettanut yli kolmekymmentä vuotta noin tuhannen
oppilaan peruskoulussa (kaupungin
ainoassa) biologiaa ja maantietoa, kansalaistaitoa,
uskontoa ja elämänkatsomustietoa. Olen
toiminut toistakymmentä vuotta käräjäoikeuden
lautamiehenä ja saanut myös siinä työssä
seurata opetukseni ja kasvatustyöni tuloksia.
Kohtaamiset istuntosalissa oppilaitteni kanssa
ovat aina olleet molemminpuolinen yllätys.
Mies on opettanut lukiossa, työväenopistossa
ja peruskoulussa ruotsia, englantia ja italiaa.
Poika on laaja-alainen erityisopettaja ja opettaa
peruskoulussa sekä työväenopistossa teknistä
työtä, kuvaamataitoa ja liikuntaa. Pojan avo6
kumppani opettaa peruskoulussa tekstiilityötä
ja liikuntaa.
Muut peruskoulun tärkeät aineet, kuten kotitalous,
äidinkieli, matematiikka, kemia, fysiikka,
historia ja musiikki ovat meidän opettajaperheelle
vieraita oppiaineita, vaikka satunnaisia
viransijaisuuksia olen joutunut hoitamaan
rehtorin määräyksestä. Musiikki on ollut vaikeinta
– ja poikien liikunta. Enkä erityisemmin
voi väittää nauttineeni myöskään tarkkailun
(erityiskasvatuksen) oppitunneista. Tosin
poikani väittää, että erityiskasvatuksen tunnit
ovat koulupäivän huippuja, koska oppilaat ovat
äärimmäisen kiinnostuneita tekniikasta ja tietävät
paljon. He ovat valmistaneet tunneilla
kitaroita ja korjanneet pyöriä ja moottoreita.
Oppitunnit ovat aina loppuneet kesken.
Kummityttöni on pohjoismaiden ainoa
koulukirjailija, joka työskentelee kahtena päivänä
viikossa turkulaisessa erityiskoulussa. Hänen
työhönsä kuuluu erityisoppilaiden itseilmaisun,
kirjoittamisen ja lukemisen kehittäminen.
Tätä upeaa kokeilua rahoittaa Opetushallitus.
Olen seurannut etäältä hänen työtään
haasteellisten lasten kanssa ja heidän integroimistaan
(sopeuttamistaan) normaaliopetukseen.
Hänen työnsä on sitä vaikeinta opettajan työtä
eli lapsen itsetunnon ja osaamisen kasvattamista.
7
Eikä hän ole edes opettaja, hän on kirjailija.
Joskus mietin, taipuisimmeko me opetuksen ammattilaiset
oppiennätyksinemme edes sietämään
sitä koulupäivien kaaosta ja sotkua, jossa luovuuden
määrää ei voi kellolla hinnoitella. Uskon,
että uusi opettajasukupolvi pystyy.
Perheen yhdeksän- ja kahdeksanvuotiaat tytöt
käyvät peruskoulua ja pohtivat jo nyt, mitä
heistä isona tulee. Suosikkiammatteja ovat
eläinlääkäri, taiteilija ja opettaja.
Näyttää siis todennäköiseltä, että opettajaperheen
opettajuus saattaa jatkua pitkälle myös
tällä vuosituhannella.
Rakkaassa koulukaupungissani Raisiossa
keväällä vuonna 2010
Aino Kontula, FM
(ei tarkoita frekvenssimodulointia),
herastuomari


