Koskettava päiväkirja lapsen saannin yrittämisestä

torstaina, 2. syyskuuta 2010

Miltä tuntuu, kun ystävät saavat lapsia, mutta minä en? Millaista on elämä, kun raskaaksi tulo ja lapsensaanti ovat vuosia päällimäisenä mielessä? Entä miten läheisten ja ystävien olisi suhtauduttava asiaan? Juuri julkaistu Anna-Kaisa Hakkaraisen Ihmeet tapahtuvat muille – Lapsettomuuspäiväkirja (Helsinki-kirjat) on poikkeuksellisen koskettava ja rehellinen kuvaus siitä, miltä tuntuu yrittää saada lasta.

”Kun raskaus ei alkanut, tuntui yhä vahvemmin siltä, että lottovoitot ja pienemmätkin ihmeet osuivat jatkuvasti naapuriin. Lasta ei siis välttämättä saanut alulle edes määrätietoisella harjoittelulla.(…) Yritin kuitenkin keskittyä ajattelemaan sitä, miten hauskaa olisi myöhemmin jakaa vauva-arkea hyvien ystävien kanssa. Ehkä jo seuraava joulu olisi meille kaikille aivan erilainen.”

Mies ja nainen kohtaavat, rakastuvat, menevät naimisiin. Ja haluavat perustaa perheen. Mutta… vanhemmaksi ei aina noin vain tullakaan. Anna-Kaisa ja Petri yrittävät vuosia siinä onnistumatta. He käyvät hedelmällisyystutkimuksissa vain kuullakseen, ettei heissä ole mitään vikaa.

”Jos vuoto on niin runsasta, ettet pärjää itseksesi, tule tänne. Mutta me emme voi keskenmenolle mitään”, hoitaja totesi viileästi.

Mutta vauvaa ei kuulu, yhä rankemmista lapsettomuushoidoista huolimatta. Ihmeet tapahtuvat muille – Lapsettomuuspäiväkirja (Helsinki-kirjat) kuvaa poikkeuksellisen koskettavasti ja rehellisesti, millaista emotionaalista vuoristorataa pitkään jatkuva lapsen yrittäminen on ja kuinka siitä kaikesta voi selvitä.

Anna-Kaisa Hakkarainen (s.1975) elää Berliinissä vapaana kirjoittajana ja kääntäjänä. Maantiedettä tutkinut Hakkarainen on koulutukseltaan filosofian tohtori.

HUOM! Anna-Kaisa Hakkarainen vierailee Suomessa vain 24.-30.8. välisen ajan.

HAASTATTELUPYYNNÖT: Kustantaja Jan Erola / Helsinki-kirjat Oy / +358 40 5064612 / jan.erola@helsinkikirjat.fi
ARVOSTELUKAPPALEPYYNNÖT: Eetu Alvik / eetu.alvik@helsinkikirjat.fi
LISÄTIETOJA: www.helsinkikirjat.fi
ANNA-KAISA HAKKARAISEN KUVAT: www.helsinkikirjat.fi/anna-kaisa-hakkarainen-kuvia
kuvat Riku Isohella
KANSIKUVA: http://www.helsinkikirjat.fi/ihmeet-tapahtuvat-muille-lapsettomuuspaivakirja
Kannen suunnittelu Laura Noponen

Helsinki-kirjat Oy on osa Yellow Film & TV-konsernia, joka on Suomen suurin itsenäinen tuotantoyhtiö. Funny Films Oy, Helsinki-filmi Oy, Filmiteollisuus Fine Oy, Ten Years Productions Oy, Filmiteollisuus Fine-Mediastation Oy, Story of… sekä Yellow Affair Oy kuuluvat samaan yritysryppääseen.

Yksi kommentti

  1. avatar Anne H kirjoitti:

    Niin rehellinen ja avoin kuvaus! Tuntui kuin kirjoittaisit meidän kaikkien puolesta, joilla on samanlaisia kokemuksia. Meitäkin on suuri joukko, mutta pysymme yleensä vaiti, koska kokemukset ovat liian kipeitä jaettavaksi. Takana monia vuosia lukuisia yrityksiä, tahattomia ja tahallisia loukkauksia, huonommuutta, epätoivoa, raivoa, vihaa, inhoa ja kateutta. On vain tyydyttävä siihen, että aina ei kaikki elämässä mene suunnitelmien ja käsikirjoituksen mukaan. Lämmin kiitos kirjasta ja voimia ja jaksamista arkeen Anna-Kaisalle ja puolisolle!

Kommentoi