Jarkko Tontti (s. 1971) on kirjailija, runoilija, lakimies ja filosofi.
Hän on syntynyt Tampereella ja asuu Helsingissä Kruununhaassa. Työkseen Tontti muun muassa istunut käräjiä ja hikoillut viran miehenä sekä työskennellyt tutkijana Helsingin yliopistossa. Hän on myös toiminut eri ihmisoikeusjärjestöissä. Ennen kokopäiväiseksi kirjailijaksi ryhtymistä vuonna 2006 hän työskenteli Vihreän eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä ja eduskuntasihteerinä. Tontti on Kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen Penin puheenjohtaja ja ulkoministeriön ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan ja opetus- kulttuuriministeriön tekijänoikeustoimikunnan jäsen. Hän on myös Nuoren Voiman Liiton hallituksen jäsen sekä taiteilijoiden ja kansanedustajien yhteistyöelimen Arkadia-seuran varapuheenjohtaja.
Esikoisrunokokoelmasta Vuosikirja Tontille myönnettiin Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto vuonna 2006. Teos oli myös Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon finalisti. Tontin ensimmäinen romaani, Luokkakokous, ilmestyi vuonna 2007 ja toinen runokokoelma Jacasser vuonna 2009.
Lyriikan ja proosan lisäksi Tontti on kirjoittanut kuunnelmia, esseitä, kirjallisuuskritiikkiä, kolumneja sekä tieteellisiä teoksia juridiikasta ja filosofiasta.



