Israel teki megalomaanisen virheen hyökätessään palestiinalaisille avustuslähetystä tuovaan alukseen. Se ei ottanut huomioon maailmankirjallisuutta.
Hyökkäyksen kohteena olleen laivan kyydissä kun oli poliitikkojen lisäksi kirjailija, Wallander-dekkareista tuttu Henning Mankell. “He ampuivat nukkuvia ihmisiä”, synnyinmaahansa palannut Mankell kuvasi israelilaisten iskua Göteborgin lentokentällä. Eikö maailman tehokkaimpana tunnettu tiedustelujärjestö Mossad muka tiennyt matkustajalistaa? Paatilla oli toki kyydissä usean maan kansanedustajia ja muita merkkihenkilöitä, mutta kansainvälinen mediaäläkkä syntyi juuri Mankelista. Palestiinalaisten riemuksi ruotsalainen vienninedistäminen on musiikin ohella ulottunut myös kirjallisuuteen, ja Mankell tunnetaan muuallakin kuin Ruotsista sekä tämän asuinmaassaan Mosambikissa. Villi arvaukseni on, että useampi planeetta Maan asukas tunnistaa nimen Henning Mankell kuin Olof Palme.
Uskon, että yhteenotto oli jollain tapaa palestiinalaisten puolelta provokaatio, mutta israelilaisilta karkasi mopo sitä tukahduttaessa. Uhriluku, 11, on anteeksiantamaton. Ilman mediajulkisuutta keränneitä kanssamatkustajia tapetut olisivat voineet unohtua. Nyt Gazan saarto saattaa murtua. Ja siitä on, hieman perverssillä tavalla, kiittäminen romaanihahmo Wallanderia. Missä muuten olivat suomalaiset dekkaristit, toimittajaystäväni kysyi. Mikseivät Lehtolainen, Soininvaara, Leino, Nuotio, Remes, Tuomainen, Pakkanen, Mäki, Sipilä, Rönkä ja kumppanit matkustaneet Mankelin kanssa kimpassa? Ehkä on hyvä, etteivät. Ruotsissa on lähes liikaa kansainvälisen läpimurron tehneitä jännityskirjailijoita, meillä ei.
Sitä paitsi, kansainväliseen politiikkaan sekaantuminen voi helposti kääntyä kirjailijaa ja koko hyvää tarkoittavaa yhteisöä vastaan. Naiivi taitelija saattaa joutua jopa massamurhaajien propagandanukeksi.
Aikanaan ruotsalainen kirjailija-sosiologi Jan Myrdal reissasi taajaan sosialistimaissa ja ajoi kiivaasti Kauko-Idän kansantasavaltojen asiaa. Maolainen Myrdal oli mukana oikeamielisten ruotsalaisten kulttuuridelegaatiossa kiertämässä Kamputseaa – juuri samoihin aikoihin, kun Pol Pot suoritti parin miljoonan kansalaisen joukkomurhan. Myrdalin mukaan seurue ei havainnut mitään. Vielä palattuaan hän puolusti kiivasti Pol Potia. Asia nousi uudelleen otsikoihin Peter Fröberg Idlingin kirjoitettua reissusta kirjan Pol Pots leende (Pol Potin hymy) pari vuotta sitten. Pohdin itsekin tuon mainion teoksen julkaisua ja tapasin itse kirjailijankin.
Idlingin teos käynnisti Ruotsissa 1970 -luvun maolaisuudesta hurjan jälkipyykin, jollaista Suomessa taistolaisvainoja viritelleet voivat vain unelmoida kosteimmissa päiväunissaan.
Suomessa kulttuurieliitin suomettumista on käsitelty lähinnä kääntäjä Matti Rossin saatua Pro Finladia -palkinnon kolme vuotta sitten. Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz nosti asiasta äläkän, koska Rossi ilmiantoi 1970 -luvulla unkarilaisen kirjailijan sosialisminvastaiset puheet tämän kotimaahan. Rossi puolustautui hämmentävän rankasti, jopa rasistisesti. Rossi vertasi Zyskowicsia Shakespearen näytelmän Venetsian kauppias über-pahikseen, Shylockiin. Rahanlainaaja Shylock maailmankirjallisuuden ehkäpä vastenmielisin juutalainen. Ehkä Rossi tavoitteli vertauksellaan hahmon katkeruutta ja anteeksiantamattomuutta, mutta kyllä se avoimeksi rasismiksi ja antisemitismiksi kääntyi.
Että ehkäpä kirjallisten hahmojen on hyvä olla varovaisia, mitä tulee politiikkaan – ja varsinkin juutalaisiin.
