Jännityskirjailija Antti Tuomainen siirtyy Helsinki-kirjoille

keskiviikkona, 21. huhtikuuta 2010

Antti TuomainenYlistäviä arvioita kahdella ensimmäisellä teoksellaan kerännyt Antti Tuomainen siirtyy Helsinki-kirjojen kirjailijaksi. Tuomaisen kolmas romaani Parantaja ilmestyy elokuussa.

Kaksi arvostelumenestystä niittänyttä dekkaria kirjoittanut Antti Tuomainen siirtyy Helsinki-kirjoille. Tuomaisen kolmas teos jatkaa aiempien kirjojen tiiviiden jännitystarinoiden linjalla. Kirja on nopea, tiukka ja myös kaunokirjallinen rikosromaani. Vaikka teos sijoittuu ahdistavaan maisemaan, sen viesti on optimistinen: toivoa on aina ja rakkaus on voimista suurin.

Ensi syksyllä ilmestyvässä romaanissa Parantaja päähenkilön vaimo katoaa jäljettömiin juuri joulun alla. Tiivis jännitystarina sijoittuu pariin päivään lähitulevaisuuden Helsingissä, joka on muuttunut monella tapaa pelottavaksi paikaksi, kiitos ilmastonmuutoksen. Päähenkilön kiivas ja epätoivoinen vaimonetsintä pysyvät vahvasti tapahtumien keskipisteessä Apokalyptinen ympäristö pysyy vain jännitystarinan taustakulissina.

Viime syksynä perustetulle Helsinki-kirjoille Tuomaisen teos on tärkeä. “Olen erityisen iloinen, että Tuomaisen kaltainen lahjakkuus valitsi juuri meidät”, Helsinki-kirjojen kustantaja Jan Erola kiittää.

“Jan Erolan ja Eetu Alvikin intohimoinen suhtautuminen kirjoihin ja kustantamiseen näkyy kaikessa tekemisessä pienintä yksityiskohtaa myöten. Tämä teki valinnasta lopulta helpon”, Tuomainen sanoo.

Parantaja on kivikova rikosromaani ja sydäntä särkevä rakkauskertomus. Se on tarina siitä mihin me parhaimmillamme kykenemme ja mihin me pahimmillamme syyllistymme – ja kuinka pitkälle me olemme valmiit menemään toistemme puolesta.

Antti Tuomainen (s. 1971) on vapaa kirjailija ja toimittaja. Hän on aiemmin toiminut mainosalalla, muun muassa Bob Helsingin copywriterina.

[TÄMÄN VIESTIN LOPUSSA ON LEHTIARVIOITA TUOMAISEN AIEMMASTA TUOTANNOSTA]

LISÄTIETOJA: www.helsinkikirjat.fi
Kustantaja Jan Erola / Helsinki-kirjat Oy / +358 40 5064612 / jan.erola@helsinkikirjat.fi
Kirjailija Antti Tuomainen / +358409014448
ANTTI TUOMAISET KUVAT: www.helsinkikirjat.fi/antti-tuomainen-kuvia (kuvat Riku Isohella, vapaa käyttöoikeus, kuvaaja mainittava)

Helsinki-kirjat Oy on osa Yellow Film & TV-konsernia, joka on Suomen suurin itsenäin tuotantoyhtiö. Funny Films Oy, Helsinki-filmi Oy, Filmiteollisuus Fine Oy, Ten Years Productions Oy, Filmiteollisuus Fine-Mediastation Oy sekä Yellow Affair Oy kuuluvat samaan yritysryppääseen.


TUOMAISEN TUOTANNOSTA SANOTTUA:

Veljeni vartija (2009, Myllylahti)

”Teemoiltaan painava ja rakenteeltaan omaperäinen romaani isoisästä, isästä ja pojista, jotka kaikki ajautuvat rikoksiin… Intensiivisempää aloitusta kotimaisista dekkareista saa hakea… Sommitelman juoni sukkuloi taitavasti aikatasolta toiselle… Tuomainen hyödyntää hyvin amerikkalaisen noir-dekkariperinteen elementtejä. Tyylilaji on iskevä ja ytimekäs: sukutarina ei ole raskaasti junnaavaa epiikkaa, vaan tiukan keskitettyä ilmaisua…Veljeni vartija on…hieno rikosromaani, jossa huolellinen työ näkyy kautta linjan. …Antti Tuomainen on uusi ja lupaava suomalainen noir-dekkaristi.” -Keijo Kettunen / Helsingin Sanomat

Tuomainen kirjoittaa vahvaa konstailematonta proosaa ja elävää dialogia… Ihmiset ovat lihaa ja verta. Kaikkein viehättävintä kirjassa on sen läpi kulkeva juonne henkilökohtaisesta vastuusta. Elämän voi ottaa omiin käsiinsä ajelehtimisen sijaan.” -Marja Kuparinen / Kirkko & Kaupunki

”Tuomaisen rikosromaaneita määrittää novellimainen tiivis tarina…Tuomainen kirjoittaa tehokkaasti, napakasti ilman turhia rönsyjä. Hän käyttää paljon nopeaa todentuntuista dialogia hymähdyksineen ja lyhyine vastauksineen. …taattua Tuomaisen tyyliä. Olemme saaneet uuden ja toivottavasti pysyvän tulokkaan dekkarikentälle.” -Kirsi Luukkanen / Ruumiin kulttuuri

”… Tuomaisen edellinen teos sai erinomaisen arvostelumenestyksen. Veljeni vartijassa on kolmen sukupolven traaginen tarina rikoskierteestä, syyllisyydestä ja uuden elämän etsinnästä….Tuomaisen teksti on niukkailmeistä, väliin runollista, mutta koko ajan tarinaa vahvasti eteenpäin ryydittävää… Suoruutta ja hurjuuttakaan ei Tuomaisen romaanista puutu. Toiminnallisuutta on riittävästi, mutta Tuomainen ei mässäile sillä, niin kuin ei väkivallallakaan. Hän on antanut traagisille hahmoilleen äänen kertoa mitään kaunistelematta oman versionsa tapahtuneista asioista…. Juonenkuljetus on tiheää ja loppua kohti ote vain Tuomaisella petraantuu. Hän taitaa hyvin tekstin viivytyksen, takautumat… Antti Tuomaiselta jää odottamaan mieluusti jatkoa näille hyville teoksille.” -Risto Kormilainen / Kirkon Kukko


Tappaja, toivoakseni (2006, Myllylahti)

“Antti Tuomaisen esikoisteos Tappaja, toivoakseni perää oikean elämän oikeita kysymyksiä, ja on siksi ilahduttavan vakavamielinen. …Kielellisesti Tuomainen on vähintään yhtä etevä kuin moni rikosromaanien myyntitykki…” -Antti Majander / Helsingin Sanomat

“Tuomainen kehittelee mielenkiintoisia pohdintoja. Kirja on sujuva esikoinen… …ehdottomasti lukemisen arvoinen. Lopun kiihkeätempoinen juonikuvio virkistää” -Marja Aaltio / Alma Median maakuntalehtien yhteinen kulttuurisivu

“Tappaja, toivoakseni on totutusta poikkeava rikosromaani. Näkökulma on päähenkilön ja kirjassa on vahva helsinkiläinen miljöökuvaus. Muut romaanihenkilöt nähdään ja rakennetaan Anton kautta. Teoksessa on artosalmismaista Helsingin kovan (nyky)todellisuuden kuvausta ja tiettyä pessimismiä. Romaani on Tuomaisen esikoinen ja erinomainen osoitus hänen kirjailijan lahjoistaan.” –Olli Mäkinen / Pohjalainen

“… teos on selvästi enemmän kuin kovaksi keitellyn dekkarin sormiharjoitus. Siis tervetuloa alalle, uusi suomalainen tekijä.” -Heikki Ollikainen / Ruumiin kulttuuri

Yksi kommentti

  1. avatar Jan Erola kirjoitti:

    Perään mainio löytö Suomi24-palstalta. Nimimerkki Jim kirjoittaa: “siis aivan loistavaa kerrontaa elämänläheistä ja kirjotustapa on mukaansatempaava en voi muuta kun suositella.luulin jo ettei suosikkieni joukkoon mahdu kuin remes ,dan brown,ja reijo mäki mutta nyt olen tehnyt uuden löydön.”
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8600698

Kommentoi