Hellersdorfin helmi haastaa olettamukset naiseudesta ja ihmissuhteista

tiistaina, 4. lokakuuta 2011

Katja Oskampin uutuusromaani Hellersdorfin helmi kertoo tarinan naisesta, joka päättää, etteivät kaikki suhteet ole pelastamisen arvoisia, ja jonka mielestä on vapauttavampaa pukeutua korsettiin kuin polttaa rintaliivejä. Käsitys naisesta äitinä tai huorana kyseenalaistuu, sillä kertoja päättää olla sekä äiti että huora – ja löytää itsenäisyytensä yhdistämällä nämä kaksi roolia.

Mies. Hän oli löytänyt minut. Ruusut. Ne olivat Hellersdorfista. Miten pöyristyttävän röyhkeää. Miten hävyttömän ylimielistä. Miten häikäilemättömän tungettelevaa. Mauton kimppu täytyi heti hävittää, poistaa, tuhota, viedä ulos, heittää ikkunasta, tunkea pahvilaatikkoon, viedä postiin, lähettää takaisin: vastaanottaja tuntematon.

Nainen, yllään vain korsetti ja saappaat, tuijottaa lavalta yleisöä kädet ojennettuina ja luudanvarteen sidottuina. Hän puhuu arvoituksellisesti lapsuudestaan, halustaan tulla dominoiduksi ja maailmanrauhan unelmistaan. Näytelmä on vailla sisältöä, teatterikriitikko sanoo. Mitä ihmeen merkitystä sillä voisi olla elämällemme, että nainen antaa kytkeä itsensä käsirautoihin ja loikkii fetissimäisesti ympäri keittiötä?
Vaikuttaa siltä, että aika paljon: näytelmä perustuu kriitikon vieressä näytelmää seuranneen ja hänen kanssaan kahdeksan vuotta eläneen naisen elämään. Pian tämä ”Hellersdorfin helmi” katoaa jälleen Berliinin yöhön.

“Hienostuneesti ja oivaltavasti kirjoitettu Hellersdorfin helmi onnistuu Nobel-voittaja Elfriede Jelinekin tapaan käsittelemään kevyesti liidellen epämukaviakin aiheita.” – Anja Hirsch, Frankfurter Rundschau

Katja Oskamp (s. 1970) on berliiniläinen kirjailija. Hänellä on tutkinto Leipzigin kirjallisuusinstituutista ja hän on toiminut neuvonantajana Rostockin Volkstheaterissa. Oskamp on voittanut Rauriserin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2004 ja Anna Seghers-palkinnon vuonna 2007 teoksellaan Die Staubfängerin (Pölynkerääjä).

Alkuteos: Hellersdorfer Perle / Suomentaja: Riitta Virkkunen / ISBN: 978-952-5874-65-5

Lukunäyte:
www.helsinkikirjat.fi/lukunaytteet/hellersdorfin-helmi-lukunayte
Kannen kuva: www.helsinkikirjat.fi/kirjat/hellersdorfin-helmi
Katja Oskampin kuva: http://www.helsinkikirjat.fi/katja-oskamp-kuvia

Arvostelukappalepyynnöt: Eetu Alvik, eetu.alvik@helsinkikirjat.fi

Helsinki-kirjat on osa tarinankerrontaan erikoistunutta Yellow Film & TV yritysperhettä, johon kuuluvat myös Filmiteollisuus FINE Oy, Helsinki-filmi Oy, Funny Films Oy, Ten Years Production Oy, Story of… Oy, Story of Sports Oy ja Mediastation Oy. Yellow film & TV on Suomen suurin itsenäinen elokuva- ja televisiotuotantoyhtiö.

Kommentoi