Pekka Haaviston presidentin- vaalikampanjan kokemukset kootaan toukokuussa ilmestyväksi kirjaksi. Kirjan kirjoittajina ovat kampanjapäällikkö Riikka Kämppi sekä kampanjaa ja sen suunnittelua reilun vuoden ajan läheltä seurannut kirjailija, blogisti ja politiikantarkkailija Jussi Lähde. Kirjan kustantaja on Helsinki-kirjat.
- Kun sain kutsun tulla vetämään Haaviston vaalikampanjaa aloin etsiä aiempia suomalaisia vaalikampanjoita koskevaa kirjallisuutta. Sain huomata, ettei sellaisia juuri ole kirjoitettu, Riikka Kämppi kertoo.
Kirjan toisella kirjoittajalla, Jussi Lähteellä, on tekijänä kokemuksia niin presidentti Ahtisaaren kuin Sauli Niinistön kuuden vuoden tapaisesta vaalikampanjasta.
- Haavisto-ilmiön osoitti, että ylhäältä alaspäin suunnattujen kampanjoiden aika on ohi. Kirja nostaa esiin sen, miten Haaviston kampanja suunniteltiin ja toteutettiin perinteisen politiikanteon mallien vastaisesti. Ihmiset huomasivat tuon ja vastasivat kustuun. Tämä teki Pekka Haaviston kampanjasta kokoaan suuremman kampanjan, Lähde pohtii. Lähde pohtii kirjassa myös poliittisen kampanjoinnin muuttumista sekä Haavisto-ilmiön yhtäläisyyksiä vuoden 1994 presidentti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin kampanjoihin.
- Viime vuoden heinäkuussa Porin SuomiAreenassa järjestimme keskustelutilaisuuden, jossa Elisabeth kertoi omia kokemuksiaan ehdokkaana olosta Pekka Haavistolle, kuvaamme kirjassa tuon ja joukon muita kampanjan tarinaan ja ehdokkaan ajatteluun voimakkaasti vaikuttaneita hetkiä, Kämppi kertoo.
Kirja sisältää niin Pekka Haaviston kuin kampanjaa tehneiden ihmisten sekä pitkäaikaisten politiikan tarkkailijoiden haastatteluja sekä tarkan kuvauksen siitä, miten vuoden 2012 presidentinvaalien ennakkoasetelmat murtuivat. Kirja perustuu Riikka Kämpin kampanjapäiväkirjaan, lukuisten ihmisten vaalitilaisuuksista tekemään dokumentaatioon sekä Jussi Lähteen havaintoihin kampanjan keskeisistä suunnittelukokouksista viimeisen vuoden ajalta.
Riikka Kämppi toimi Pekka Haaviston kampanjapäällikkönä keväästä 2011. Kämppi on virhavapaalla Ylen hyvä -säätiön johtajan tehtävistä, jossa hän on tehnyt suomalaisille tutuksi Nenäpäivän hyväntekeväisyystempauksineen.
Jussi Lähde on kirjoittanut lukuisia politiikkaa valottavia teoksia, viimeisimpänä Lasse Lehtisestä kertovan teoksen “Aidankaataja” (Helsinki-kirjat), kaksi Tapio Känsä -romaania (Paasilinna) sekä Politiikka – suomi -sanakirjan (Paasilinna)
Lisätiedot: Jussi Lähde (040 594444) ja Riikka Kämppi (040 5729733)
www.helsinkikirjat.fi
Helsinki-kirjat on osa tarinankerrontaan erikoistunutta Yellow Film & TV:n yritysperhettä, johon kuuluvat myös Filmiteollisuus FINE Oy, Helsinki-filmi Oy, Funny Films Oy, Ten Years Production Oy, Story of… Oy, Story of Sports Oy, Yellow Affair Oy ja Mediastation Oy. Yellow film & TV on Suomen suurin itsenäinen elokuva- ja televisiotuotantoyhtiö.

