Kun emeritusprofessori Arvo Myllymäki (s. 1945) oli lapsi, häntä vaivasi jatkuvasti yksi kysymys: kuka oikeastaan on isäni ja missä hän on? Nuoreksi mieheksi kasvettuaan hän päätti ottaa asiasta selvää. Tutkimus vei hänet unohtumattomalle matkalle Euroopan vihan ja rakkauden päiviin.
”Imperialistit, juutalaiset ja kulakit ovat syypäitä kurjuuteemme.”
Myllymäelle selvisi, että hänen isänsä oli ukrainalaissyntyinen sotavanki, joka oli rakastanut hänen äitiinsä Pohjanmaalla maataloustöitä tehdessään. Sodan jälkeen Myllymäen isä palautettiin Neuvostoliittoon, jossa ”elossa antautunutta” sotilasta kohdeltiin isänmaan petturina. Myllymäki onnistui lähes mahdottomalta tuntuneessa haasteessa: hän sai kontaktin isäänsä. Tähän hän tarvitsi muun muassa Neuvostoliiton silloisen suurlähettilään Vladimir Stepanovin, presidentti Urho Kekkosen ja pääministeri Kalevi Sorsan apua. Viimein isä ja poika tapasivat ja saivat mahdollisuuden tutustua.
Myllymäen tarinasta tehtiin vuonna 2009 koskettava dokumentti Matkan isän luo, joka keräsi satoja tuhansia katsoja tv:n ääreen. Myllymäki halusi kuitenkin kertoa tarinansa myös seikkaperäisemmin. Pitkän harkinnan jälkeen hän päätyi kirjoittamaan isästään ja suvustaan romaanin, jossa on vahvoja omaelämäkerrallisia elementtejä.
Myllymäen Vihan ja rakkauden päivät on paitsi kunnianosoitus isälle, se on ennen kaikkea kertomus Euroopan 1900-luvun myllerryksistä tavallisten ihmisten näkökulmasta kerrottuna. Romaanin päähenkilöt ovat ukrainalaissyntyinen Mihail Konstarenko, pohjanmaalainen Maria-nainen johon Mihail rakastuu toisen maailmansodan aikana ja heidän lapsensa Juhani.
Vihan ja rakkauden päivät on paitsi kertomus Stalinin vainoista ja historian julmuudesta, myös rakkauden lujuudesta ja ystävällisyydestä, jota voi löytyä yllättävistä paikoista. Vaikka valtiot vihaisivat toisiaan, ihmiset hakevat aina elämäänsä rakkautta.
Arvo Myllymäki (s. 1945) on Tampereen yliopiston julkisoikeuden emeritusprofessori. Hän on kirjoittanut useita tietoteoksia, muun muassa Suomen pääministeri – presidentin varjosta hallitusvallan käyttäjäksi.
Kannen suunnittelija: Laura Noponen / ISBN 978-952-5874-28-0
Kannen kuva: http://www.helsinkikirjat.fi/wp-content/uploads/2011/06/Arvo-Myllymäki_Vihan-ja-rakkauden-päivät.jpg
Arvo Myllymäen kuva: http://www.helsinkikirjat.fi/wp-content/uploads/2011/06/ArvoMyllymaki1-mv.jpg
Haastattelupyynnöt: kustannuspäällikkö Jyri Hänninen p. 040-584 2210 jyri.hanninen@helsinkikirjat.fi
Arvostelukappalepyynnöt: eetu.alvik@helsinkikirjat.fi
Helsinki-kirjat on osa tarinankerrontaan erikoistunutta Yellow Film & TV yritysperhettä, johon kuuluvat myös Filmiteollisuus FINE Oy, Helsinki-filmi Oy, Funny Films Oy, Ten Years Production Oy, Story of… Oy, Story of Sports Oy ja Mediastation Oy. Yellow film & TV on Suomen suurin itsenäinen elokuva- ja televisiotuotantoyhtiö.



Hyvä teos. Kirja vei mennessään, syvälle ajatuksissa.